Viime vuosina on toden teolla herätty puunpolton pienhiukkaspäästöjen aiheuttamiin terveysongelmiin Suomessa. THL:n mukaan puunpolton pienhiukkaspäästöt muodostavat talviaikaan jopa yli puolet syntyvistä pienhiukkaspäästöistä monilla pääkaupunkiseudun pientaloalueilla.

Tapanilassa erityisen huono ilmanlaatu

Runsaan puunpolton seurauksena ilmanlaatu on erityisen huono muun muassa Helsingin Tapanilassa sekä Vantaan Päiväkummussa, Itä-Hakkilassa ja Ruskeasannassa, joiden alueilla on mitattu eniten syöpävaarallisia hiukkasia. Myös esimerkiksi Helsingin Pakilassa ja Espoon Lintuvaarassa ilmanlaatua on tutkittu viime vuosina, ja sen on todettu huonontuvan puunpolton seurauksena etenkin lämmityskaudella. THL:n ylilääkäri Raimo O. Salosen mukaan tällaisille vanhoille, paljon puuta polttaville pientaloalueille ei kannata muuttaa, jos sairastaa sydän- verisuoni- ja hengityssairauksia. ”Päästöjä tulee väkisinkin sisälle paitsi omasta myös naapureiden puunpoltosta.”

Astma voi tulla nopeasti. Riskiryhmässä erityisesti lapset ja vanhukset

Sitä voisi luulla, että pienhiukkasille täytyy altistua vuosikausia, ennen kuin mitattavia oireita voidaan havaita. HS:n haastatteleman Salosen mukaan lyhytaikainenkin altistus puunpolton päästöille voi kuitenkin johtaa terveysongelmiin. ”Huonon ilman takia voi joutua infektiokierteeseen, joka voi johtaa astmaan. Tällainen voi tapahtua hyvinkin nopeasti. Ei siihen tarvita välttämättä kuin huono vuosi.”

Salosen mukaan runsas pienhiukkasille altistuminen voi olla haitallista raskaana oleville naisille ja sikiöille, vastasyntyneille, alle 5-vuotiaille lapsille ja yli 75-vuotiaille. Astmaatikot saavat oireita herkästi. Monille lapsille kodin sisäilman polttoperäiset pienhiukkaset tuottavat jatkuv4an flunssaoireiden kierteen. Ne lisäävät myös bakteeriperäisiä keuhkoputkentulehduksia.

Riskiryhmään kuuluvat myös kroonista keuhkoahtaumaa ja sepelvaltimotautia sairastavat sekä aivoverenkierron häiriöistä kärsivät. Meistä suomalaisista suuri osa kuuluu näihin ryhmiin.